UZVA
Bio





Uzva on uuden suomalaisen progressiivisen rockin merkittävimpiä yhtyeitä. Uzvan omaperäinen, lämminhenkinen ja orgaaninen kamarirock sekoittaa vaikutteita monipuolisesti jazzista folkiin ja rockista klassiseen. Yhtyeen instrumentaalisessa musiikissa vuorottelevat tiukasti sovitetut orkestroidut osuudet pitkien improvisoitujen soolojen kanssa. Myös musiikin tunneskaala on laaja, rauhallisista pastoraalitunnelmista aina intensiiviseen rockpaahtoon saakka.

Uzvan käyttämä soitinvalikoima on olennainen osa yhtyeen sointia. Perinteisten rocksoittimien lisäksi Uzva hyödyntää monipuolista valikoimaa lyömä-, jousi- ja puhallinsoittimia. Jo yli kymmenen vuotta Uzvaa on motivoinut halu toteuttaa ja esittää kitaristi Heikki Puskan säveltämää ainutlaatuista musiikkia.

Uzva perustettiin vuonna 1994. Aluksi nelijäseninen yhtye soitti kulmikasta huumorilla höystettyä "teiniprogea". Soittajat olivat tuolloin vasta 15-17 vuotiaita. Ensimmäisten vuosien aikana Uzva kasvoi klarinetistin ja viulistin myötä kuuden miehen kokoonpanoksi. Samalla taitojen ja näkemyksen karttuessa sävellykset kehittyivät laajemmiksi ja kunnianhimoisemmiksi. Sittemmin yhtyeen kokoonpano on kokenut useita muutoksia, mutta noista kuudesta jäsenestä neljä soittaa edelleen Uzvassa (Heikki Puska, Lauri Kajander, Olli Kari ja Heikki Rita)

Uzvan esikoislevy "Tammikuinen Tammela" (YMCD 1) julkaistiin omakustanteena vuonna 2000. Tammelassa maaseudun rauhassa sävelletty teema-albumi koostui kuudesta numeroin nimetystä osasta. Levyn musiikki on enimmäkseen rauhallista ja kaunista folkvaikutteista kamarirockia, joka toisinaan kasvaa nopeatempoiseksi, intensiiviseksi jazzrockiksi. Levy sai hyvän vastaanoton niin arvostelijoiden kuin yleisönkin keskuudessa.

Tässä vaiheessa Heikki Puska ja Olli Kari olivat aloittaneet klassisen musiikin opinnot Helsingin konservatoriossa. "Tammikuisen Tammelan" julkaisun jälkeen Uzvan kokoonpanossa tapahtui muutoksia ja seitsenhenkiseksi kasvaneeseen yhtyeeseen liittyi uusi basisti sekä kolme klassista muusikkoa (huilisti, viulisti ja sellisti).

Vuonna 2001 Uzva allekirjoitti levytyssopimuksen WolfGang Recordsin alamerkin Silenzen kanssa. Tämä mahdollisti aiempaa pitkäjaksoisemman luovan työskentelyn paremmassa studiossa. Tuloksena syntyi yhtyeen toinen pitkäsoitto "Niittoaika" (SLC 011), joka julkaistiin vuonna 2002. Tällä kertaa klassisilla vaikutteilla oli aiempaa suurempi rooli - jokainen levyn kolmesta sävellyksestä alkaa akustisella, kamarimusiikki-tyylisellä introlla. Myös Uzvan ilmaisun vastakkainen ääripää venyi toisella levyllä uudelle tasolle: "Niittoaika" päättyy synkkään, aggressiiviseen ja jylhään "Drontti"-nimiseen teokseen.

"Niittoajan" julkaisun jälkeen Uzvan kokoonpanon muutokset ovat johtaneet uuden seitsenhenkisen innostuneen ja loistavasti toimivan kokoonpanon syntyyn. Uutta musiikkia on työstetty hartaudella - vuoden 2006 alussa päätökseen saadut uuden levyn äänitykset aloitettiin jo vuoden 2004 lopussa. Kolmas levy "Uoma" (SLC 028) julkaistiin elokuussa 2006.

Vuosien varrella Uzva on konsertoinut säännöllisesti Suomessa, mutta toistaiseksi ainoa ulkomaan vierailu oli lyhyt kiertue Sloveniassa ja Italiassa vuonna 2001. Vuosi 2006 on Uzvalle erityisen merkittävä ja innostava, sillä kolmannen "Uoma"-levynsä julkaisua yhtye juhlistaa konsertoimalla Saksassa heinäkuussa ja Yhdysvalloissa syyskuussa.


Tuotanto:

- Tammikuinen Tammela - Ylösmatka Records 2000 (YMCD 1)
- Niittoaika - Silenze. 2002 (SLC 011)
- Uoma - Silenze. 2006 (SLC 028)


Kokoonpano:

Heikki Puska - kitara
Olli Kari - vibrafoni, marimba
Antti Lauronen - saksofonit, huilut
Heikki Rita - klarinetti
Lauri Kajander - rytmikitara
Antti Kivimäki - basso
Ville Väätäinen - rummut






Etusivu Musiikki Keikat Orkesteri Kuvia
Historia Arkisto Linkit Yhteys Vieraskirja
Media Osta CD

Copyright © 2006 Uzva. All rights reserved.