UZVA
Rumba-lehden Uoma-arvostelu





"Uoma"




*****

Lue lisää arvosteluja täältä!

*****
Uuden suomalaisen progen pioneerit eivät petä.

Jo kahdentoista vuoden ajan toiminut Uzva on edistänyt uraansa varsin maltillisesti, sillä nyt käsillä on yhtyeen vasta kolmas albumi. Hyvällä syyllä voi sanoa, että hiljaa on hyvää tullut. Uoma on hieno levy, täynnä häpeilemättömän kaunista progressiivista rockia.

Albumin aloitusraita Kuoriutuminen saa paatuneen progediggarin hämmennyksiin. Eikös vain kuultavissa olekin sävyjä Pekka Pohjolan, Canterbury-koulukunnan bändien ja Matti Kurkisen Kalevalan tuotannosta? Jo vain, mutta vaikutteet häilyvät riittävän taustalla, enemmänkin henkisenä kuin soinnillisena selkärankana.

Uzvan johtohahmo Heikki Puska on paitsi säveltäjä, jolla on hyvä harmoniataju, myös tyylitajuinen kitaristi. Olli Karin vibrafoni ja marimba sekä Antti Laurosen puhaltimet tuovat sointiin ilmavuutta. Lopputuloksena on musiikkia, joka kuulostaa omaperäiseltä, mutta kuitenkin etäisesti tutulta.

Merkillepantavin piirre Uzvan musiikissa on siitä huokuva läsnäolo ja lämpö. Instrumentaaliset, pitkät  kappaleet antavat ajatuksille tilaa liikkua ja törmäillä. On hienoa, että tällaista musiikkia tehdään, tänä vuonna ja tässä maassa.

****

-Pertti Hakala / Rumba






Etusivu Musiikki Keikat Orkesteri Kuvia
Historia Arkisto Linkit Yhteys Vieraskirja
Media Osta CD

Copyright © 2006 Uzva. All rights reserved.